Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja

Susan reseptikirja. Lippusia ja lappusia on mennyt niin paljon hukkaan, että päätin luopua niistä kokonaan. Tänne kerään lempiohjeeni.

Nuorimmaisella on maito- ja soija-allergiat, nämä näkyvät myös kevään 2012 ruoissa ja leivonnaisissa.

Maidottomat suklaakeksit (28kpl)

19.05.2012 - 23:59 / Kategoriat: Erikoisruokavalio, Pikkuleivät

 

2,75 dl vehnäjauhoja

1 rkl kaakaojauhetta

1,5 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

125 g maidoton margariini

0,75 dl sokeria

0,75 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

1 muna

50 g raakasuklaata

50 g maidotonta valkoista suklaata

0,5 dl kaurahiutaleita

 

Sekoita vehnäjauhoihin kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sekoita hieman jäähtyneeseen sulatettuun margariiniin sokerit ja lisää muna hyvin vatkaten. Siivilöi joukkoon jauhoseos. Lisää rouhittu suklaa ja kaurahiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi.  Nostele lusikalla tai sormilla pyöritellen lihapullan kokoisia nokareita pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa n. 10 min.

 

Maidoton versio näistä kekseistä

Perunasalaatti (maidoton)

30.04.2012 - 09:40 / Kategoriat: Erikoisruokavalio, Suolaiset herkut

10 keitettyä perunaa

2 maustekurkkua

1 sipuli

1 omena

2dl kaurakermaa

1tl paprikajauhetta

0,5tl pippurisekoitusta

 

Pienitään paloiksi perunat, kurkut, sipuli ja omena. Sekoitetaan joukkoon kerma ja mausteet. Kannattaa tehdä vähintään edellisenä päivänä, sillä maku vaan paranee vanhetessaan! 

Pieni kuorrutettu sitruunakakku (maidoton)

12.04.2012 - 22:54 / Kategoriat: Erikoisruokavalio, Kuivakakut

2 munaa

1½dl sokeria

½dl rypsiöljyä

3dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1tl vaniljasokeria

2rkl sitruunamehua

½dl appelsiinimehua

Kuorrutus

25g maidotonta margariinia

3-4 rkl sitruunamehua

150-200g tomusokeria

Munat ja sokeri vaahdotetaan, lisätään öljy ja mehut. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja seokset yhdistetään. Paistetaan 200 asteessa noin 40min.

Kuorrutukseen margariini sulatetaan, lisätään mehua ja tomusokeria kunnes koostumus on sopivaa.

Mokkapalat (maidoton)

09.04.2012 - 13:48 / Kategoriat: Erikoisruokavalio, Leivonnaiset

Pohja

4 munaa

3dl sokeria

200g maidotonta margariinia

2dl kahvia

5dl vehnäjauhoja

3rkl maidotonta kaakaojauhetta

3tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

 

Kuorrutus

400-500g tomusokeria

50g maidotonta margariinia

5rkl kahvia

3rkl maidotonta kaakaojauhetta

 

Vatkaa munat ja sokeri, sulata margariini. Sekoita vehnäjauhoihin muut kuivat aineet. Yhdistä varovasti kaikki ainesosat.

Paistetaan 200 asteessa noin vartti.

Kuorrutuksen teet näppärästi sekoittamalla kaikki ainesosat sähkövatkaimella. Lisää valmis kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja koristele nonparelleilla.

Köyhät ritarit (maidoton)

07.04.2012 - 19:46 / Kategoriat: Erikoisruokavalio

3dl riisijuomaa

1 muna

2rkl vehnäjauhoja

12 pikkupullaa (maidottomia)

maidotonta margariinia paistamiseen

 

Sekoitetaan riisijuoma, muna ja vehnäjauhot. Leikataan pullat kahtia ja upotetaan nesteeseen. Paistetaan pannulla rasvassa kunnes saavat väriä pintaan. Nautitaan hillon ja kauravispin kera :)

Maidoton tiikerikakku

05.04.2012 - 19:53 / Kategoriat: Erikoisruokavalio, Leivonnaiset

250g maidotonta margariinia 

3dl sokeria 

6dl vehnäjauhoja 

4 kananmunaa 

2 tl leivinjauhetta 

½ dl appelsiinimehua 

2 rkl maidotonta kaakaojauhetta 

1tl vaniljasokeria 

2rkl sitruunamehua

 

Vaahdota margariini, vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää siihen mehu sekä jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja margariinivaahto. 

Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita toiseen niistä kaakaojauhot ja toiseen osaan sitruunamehu. Laita vuokaan ensin sitruunainen taikina ja päälle kaakaotaikina. Paista 175 asteessa 60 minuuttia.

Itse tein ohjeen 1½ kertaisena ja paistoin lisäksi pienen sitruunakakun.

Monster High -kakku

10.12.2011 - 10:59 / Kategoriat: Täytekakut

8-vuotiaan kaverisynttäreille piti tehdä Monster High -kakku. Tälläisen väsäsin edellisenä yönä..

Pohja on 4 munan sokerikakkupohja leikattuna kallon muotoiseksi. Päällä kaulittava sokerikuorrute:

 

100g siirappia

100g pehmeää voita

n. 500g tomusokeria

Voi ja siirappi sekaisin, tomusokeria kunnes ei enää tartu sormiin kiinni.

Kuva maalattu päälle pastaväreillä.

 

Banaanikakku

05.06.2011 - 14:56 / Kategoriat: Kuivakakut, Leivonnaiset

100g margariinia
3dl sokeria
2-3 munaa (koosta riippuen)
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
150g banaanijukurttia
1tl vaniljasokeria
3-4 tummunutta banaania
100g tummaa suklaata

Sekoitetaan margariini ja sokeri, lisätään munat. Vatkataan joukkoon muusattu banaani, raastettu suklaa sekä jukurtti. Sekoitetaan keskenään jauhot, sooda ja vaniljasokeri ja lisätään  taikinaan.

Paistetaan 150 asteessa noin tunti. Vaihtoehtoisesti voit jakaa taikinan muffinssivuokiin jolloin paistoaika on noin 15-20min 200 asteessa. Itse tein tästä taikinamäärästä pienen kakun sekä 16 muffinssia.

Dajm-kääretorttu

23.05.2011 - 15:29 / Kategoriat: Leivonnaiset

 

Unelmatortun ohjeella muuten, mutta täytteeseen tulee pussillinen Dajm-rakeita. Rakeet voi myös murskata.

Kinkkuvoileipäkakku

15.04.2011 - 21:45 / Kategoriat: Suolaiset herkut

24 viipaletta paahtoleipää
175g Kavli kinkkusulatejuustoa
200g Arla Keittiö® Kevyt crème fraiche, paprika & chili
200g Atria Levitettävä Tomaattiherkku Maksamakkara
6dl lihalientä
250g kinkkusuikaleita

400g sulatejuustoa
majoneesia
pieniä tomaatteja
suolakurkkua
kinkkuviipaleita
tuore kurkkua

Astian pohjalle kannattaa ensimmäisenä laittaa kelmu. Sitä apuna käyttäen on helpompi tukea kakku, kun se laitetaan jääkaappiin kostumaan.

Yhdessä kerroksessa on 6 palaa paahtoleipää. Ensin laitetaan leivät ja kostutetaan ne. Ensimmäiseen kerrokseen tuli créme fraiche ja 1/3 kinkkusuikaleista. Toinen kerros leipiä, kostutus ja päälle kinkkusulatejuusto sekä 1/3 kinkkusuikaleista.

Kolmas kerros leipiä, kostutus ja päälle maksamakkara sekä loput kinkkusuikaleet. Neljännen leipä kerroksen jälkeen kostutus sekä kääriminen kelmuun ja kakku jääkaappiin kostumaan. Laita kakun päälle painoa, itse käytin leivinlautaa jonka päällä oli kaksi purkkia maitoa :D Annetaan kostua vähintään 2 tuntia.

Kun kakku on kostunut tehdään sulatejuustosta ja majoneesista notkea seos ja levitetään se kakun päälle. Koristellaan maun mukaan.